top of page
gradient-beige.png

Newton Blogi

Newtonilta saa pehmeän laskun CrossFitin pariin.

1) Mikä sai sinut hakeutumaan starttikurssille? Miksi valitsit juuri meidät?


Minulla oli ollut jo jonkin aikaa tavoitteena löytää aikuisiälle ’säännöllinen’ harrastus. Olin käynyt kuntosalilla omatoimisesti siihen pisteeseen, ettei sisäinen motivaatio patistellut enää eteenpäin ja tuntui, että yksipuolisten liikkeiden kanssa oli jumahtanut paikoilleen. Ystäväni toiselta paikkakunnalta suositteli CrossFittiä, ja se sai kiinnostukseni heräämään. Olin saanut kuvan, että CrossFittiä pystyy harrastamaan yksilölajina, mutta se on kuitenkin hyvin yhteisöllistä – se sopi minulle mainiosti!


Päädyin valitsemaan Newtonin, sillä nettisivuilta sain käsityksen, että kyseisessä boxissa on rento meininki, ja että CrossFittiä on mahdollista harrastaa rennosti kuntoilumielessä. Kuitenkin kehittyminen on tähtäimessä näyttöön perustuvan valmennuksen avulla. Minulle kätevä sijainti myös helpotti päätöstäni.


2) Millaiset valmiudet koet saaneesi kurssilta CrossFitin aloittamiseen? Mitä pidit itse starttikurssista?


Starttikurssi antoi minulle laajan kuvan käytettävistä tekniikoista, joita harjoiteltiin perusteellisesti osaharjoitteiden kautta. Haastavimpiin liikkeisiin, minulle esimerkiksi painonnostoliikkeet, käytettiin reilummin aikaa, mutta myös ’tutummat’ liikkeet käytiin tarkasti läpi, jottei jäänyt epäselvyyksiä. Valmentajilta sai rakentavaa palautetta suorituksista, mikä teki harjoittelusta mielekästä. Starttikurssin ryhmäkokokin oli sopiva, ja siitä porukasta löysinkin ensimmäiset salikaverit.



3) Onko CrossFit-harjoittelu vastannut odotuksia? Mitä olet pitänyt CrossFit-ryhmätunneista starttikurssin jälkeen?


CrossFit -harjoittelu on ylittänyt odotukseni. Lajina se on haastavaa, mutta palkitsevaa ja kehityksen huomaa. Todellinen harjoittelu alkoi vasta tunneilla, mutta kurssilta jäi neuvoja muistiin ja mihin eri osiin suorituksessa on tarkoitus keskittyä.


Valmentajat ottavat jokaisen tarpeet huomioon, ja antavat variaatiomahdollisuuksia tarvittaessa, jotta jokainen pystyy kehittämään osaamistaan. Viikko-ohjelma on mielestäni monipuolinen ja tasapainoinen. Kuukausittain on myös kevennetty viikko, jonka koen hyödylliseksi. Omatoimisessa harjoittelussa en ole tajunnut niitä juurikaan pitää (hups).


4) Millaiset terveiset lähettäisit sellaisille, jotka epäröivät lajin aloittamista?


Sellaisia terveisiä, että suosittelen valtavasti! Newtonilta saa pehmeän laskun lajin pariin. Meillä käy mukava ja kannustava porukka treenaamassa, ja valmentajat ovat osaavia, mukavia ja muutenkin aivan mahtavia! :)


Toivottavasti nähdään salilla!


- Anna Heiskanen

Σχόλια


bottom of page