top of page
gradient-beige.png

Newton Blogi

"Saan aivan älyttömästi sekä henkistä että fyysistä energiaa CrossFitistä!"


Noin kerran kuussa, joku asiakkaistamme kertoo, kuinka päätyi Newtonille ja mitä mieltä on meillä treenaamisesta. Nyt on vuorossa kohta pari vuotta meillä treenannut Jori Jokinen.


Millainen kuntoilutausta sinulla on?

Liikunta on ollut aina keskeinen osa elämääni. Taisin olla n. 8-9kk vanha, kun ensimmäisen kerran laitoin (tai no ehkäpä minulle laitettiin) monot ja laskettelusukset jalkaan ja laskin ensimmäisen mäkeni Tahkolla. Lapsuudessa harrastin hyvin monipuolisesti erilaista liikuntaa: lätkää, pihapelejä ja lopulta aktiivisimmin jalkapalloa ja tosiaan laskettelua. Myöhemmin löysin maantiepyöräilyn, jota harrastin muutaman vuoden ajan hyvinkin aktiivisesti. Kuntosaliharjoittelu on aina kulkenut tavalla tai toisella rinnalla, mutta vasta Newtonille tulon jälkeen olen innostunut kunnolla monipuolisesta voimaharjoittelusta.


Mitkä ovat pääharrastusmuotosi tällä hetkellä?

CrossFit ja pyöräilyn treenaus trainerilla ovat pääasialliset harjoitusmuodot tällä hetkellä.


Miksi päätit aloittaa CrossFit-harjoittelun? Ja miksi juuri Newtonilla?

Ajankäyttösyistä lopettelin maantiepyöräilyä ja aloin selvittämään vaihtoehtoisia tapoja ylläpitää ja kehittää kuntoa ajallisesti tehokkaammin. Tavoitteenani oli löytää tavat hyvän kunnon ylläpitoon, voimatasojen maltilliseen kehittämiseen ja tasapainottamiseen sekä toisaalta saada energiaa arkeen. CrossFit vaikutti monipuolisuudessaan erinomaiselta vaihtoehdolta tähän. Olin kuunnellut Newtonin podcastia ja erittäin vakuuttunut ajatuksesta näyttöön perustuvasta valmennuksesta. Lisäksi en pidä liian kliinisistä saleista lukuisine ihmeellisine vempaimineen ja televisioruutuineen, vaan halusin treenata mahdollisimman yksinkertaisesti ja simppelissä ympäristössä ilman mitään ylimääräistä. Näillä perusteilla päädyin Newtonille - ja päivääkään en ole katunut!



Millaisia muutoksia olet huomannut CrossFit -harjoittelun myötä?

Huomasin hyvin pian CrossFit-harjoittelun myötä, että koko kropan voimatasot alkoivat kasvamaan yllättävänkin nopeasti, vaikka en niihin itse harjoittelussani muutoin panostanutkaan. Kaikenlaiset selkäsäryt ja niskajumit, joita toimistotyön kurimuksena aiemmin aiheutui ovat myös kadonneet. Ylipäätään huomasin yleisen vireystasoni kasvaneen monipuolisen treenauksen johdosta. Lisäksi lajin monipuolisuus ja haasteellisuus pitää mielen nöyränä ja virkeänä. Saan aivan älyttömästi sekä henkistä että fyysistä energiaa CrossFitistä.


Mistä pidät erityisesti Newtonilla?

Mukavat treenikaverit ja valmentajat, hyvät tilat sekä ylipäätään rento meininki tekee Newtonista mahtavan paikan treenaukseen! Kaikki liikkeet voi skaalata omaan kuntoon sopivaksi ja liiketekniikka on keskiössä, mistä itse pidän tosi paljon. Valmentajat ovat myös todella asiantuntevia ja auttavat aina. Lisäksi tietty treenauksen helppous miellyttää: päävalmentajamme Sara infoaa hyvin etukäteen treenijaksojen painotuksia ja tekee lisäksi erinomaiset viikko-ohjelmat. Omaksi tehtäväksi jää vain tulla tunnille ja nauttia.


-Jori Jokinen

bottom of page